Dynamis on järjestäänyt koulutusta ja kursseja itämaisista psykofyysisistä harjoitusmuodoista jo vuodesta 2000 lähtien. Nämä erilaiset harjoitusmuodot käyttävät kehon ja mielen yhteistyötä lisäämään kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia

Dynamiksen perustaja Pasi Pölönen , FM, on tutkinut ja opettanut erilaisia itämaisia- ja länsimaisia kehon ja mielen harjoitusmenetelmiä yli 30 vuoden ajan, sekä tehnyt asiasta tieteellistä tutkimusta.

Pasista sanottua:

”Pasin kursseilla on helppo nauttia olemisesta. Mikä hämmästyttävintä, tämä toimii myös Zoomin välityksellä! Usein saavun Zoomiin suoraan töistä ja aika poikki, mutta poistun jälleen latautuneena. Pasilla on myös kyky saada sekä kokeneet että aivan uudet harrastajat tuntemaan olonsa luontevaksi porukassa. Yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksen jälkeenkin tämän kaltaisista harjoituksista voin sanoa, että näissä harjoituksissa saa edelleen oivalluksia. Pasi ei jämähdä paikalleen, vaan kehittää jatkuvasti opetusmenetelmiään. Tämä on mahdollista hänen syvällisen ja pitkään jatkuneen oman harjoituksensa vuoksi. Pasi on real deal, ei vain puhetta. Suosittelen lämpimästi kaikkia Pasin kursseja.”
Timo Tarvainen, TkT

”Pasin opetuksesta välittyy laaja-alainen ymmärrys keho-mieliyhteydestä (kehomielestä), mikä on seurausta pitkällisestä harjoittelusta ja asioihin perehtymisestä. Pasi on omistautunut asioille, joita opettaa ja se näkyy. Itselleni on tärkeää, että opettajalla on sekä teoreettista, että käytännön tason ymmärrystä opetettavista asioista. Pasin opetuksessa nämä yhdistyvät. Olen saanut Pasin opetuksesta paljon ja uskon, että muutkin saavat.”
Jenni Häikiö, Psykologi, terveyspsykologiaan erikoistuva

”Pasin opetuksessa näkee hyvin, kuinka hän tuntee opettamansa lajit ja harjoitukset pitkän, monipuolisen ja omistautuneen harjoittelun kautta. Tunnit toimivat erittäin hyvin, Pasi osaa asiansa ja ohjaa harjoituksia taidolla ja täydestä sydämestä. Harjoituksista lähtee virkistyneenä ja joka kerta sopivasti uutta oppineena. Pasin antama ohjaus ja palaute kannustaa sekä auttaa harjoittelemaan myös itsenäisesti. Aiempi kokemukseni on, että esimerkiksi kamppailuharjoittelussa voi olla hankala rakentaa turvallista, rentoa ja oppimiseen kannustavaa ilmapiiriä. Pasin harjoituksissa tällainen ilmapiiri muodostuu luonnollisesti. Yli kymmenen vuoden harjoittelun jälkeen Pasin kurssit tarjoavat yhä uusia oivalluksia liikehallinnasta, tasapainosta, pariharjoittelusta tai vaikkapa kehon voimantuotosta. Olen voinut soveltaa oppimaani yhtä hyvin arjen aktiviteeteissa kuin muussa liikunnassa, esimerkiksi paritanssissa. Säännöllinen harjoittelu on myös lisännyt selvästi kokemaani terveyden ja hyvinvoinnin tunnetta. Alun perin menin kokeilemaan tunteja, mutta tällä tiellä jatkan edelleen.  Suosittelen lämpimästi Pasin kaikkia kursseja.”
Markku Anttonen, FT

QIGONG

Qigongissa (qi= hengitys, elinvoima, qong = harjoittelu) yhdistyy tietoinen liike, hengitysharjoittelu ja mielen keskittäminen

YIQUAN

Yiquan (yi= mieli tai intentio, quan = kamppailulaji) on moderni kiinalainen terveysliikunta- ja kamppailulaji, jossa kehitetään kehon ja mielen alkuperäisvoimaa

MEDITAATIO

Helsingin Avoimen Yliopiston luentoni mediaatiosta 19.8.2021

Dynamiksen kolme elementtiä ihmisen kokonaisvaltaisen keho-mieli yhteyden harjoitteluun