Muita hengitystekniikoita- ja metodeja

Kahden padan hengitys

Kahdella padalla tarkoitan vatsaa ja rintakehää. Tässä hengityksessä hengitetään syvemmin kuin palleahengityksessä, mutta ei niin syvään kuin täydellisessä hengityksessä.

Hienovarainen hengitys

Hienovarainen hengitys tunnetaan myös muilla nimillä kuten ei-hengittäminen, hengityksen loppuminen tai sikiöhengitys. Sillä tarkoitan sellaista hengitystä, joka muuttuu niin hienovaraiseksi ja ohueksi, että sitä on vaikea havaita ulkoapäin tarkkailemalla. Myös harjoittajalle itsellään on tunne kuin hän ei hengittäisi. Tällainen hengitys voi syntyä spontaanisti silloin, kun harjoittaja vajoaa syvään meditatiiviseen rentoutuneisuuden tilaan. Tällöin elintoiminnat rauhoittuvat ja tasapainottuvat niin paljon, että hapen tarve on minimaalista.

Intentio hengitys

Tällä tarkoitan hengityksen “ohjaamista” mielikuvien ja keskittymisen avulla johonkin tiettyyn kehonosaan, kuten ihoon, hiuksiin, luihin ja sisäelimiin tai energiakeskuksiin- ja kanaviin. Tällainen hengityksen, mielikuvan ja keskittymisen yhdiste on usein hyvin voimakas ja syvästi rentouttava harjoite. Intentiohengitystä käytetään esimerkiksi taolaisessa meditaatioperinteessä.

Käännetty hengitys

(englanniksi reverse breath) tunnetaan myös muilla nimillä kuten taolainen hengitys. Tässä hengityksessä vatsan luonnollinen liike hengityksen aikana käännetään päinvastaiseksi, ts. sisäänhengittäessä vatsaa vedetään sisäänpäin ja uloshengittäessä sen annetaan pullistua. Tietyt meditatiiviset ja kamppailutaitoihin liittyvät harjoitukset käyttävät tätä hengitystekniikkaa.

Wim Hof-hengitys

Tämä hengitys on saanut nimensä hollantilaiselta Wim Hof- nimiseltä henkilöltä, joka on kehittänyt hengitykseen ja kylmänaltistukseen perustuvat metodin. Wim Hof hengityksessä vuorottelevat hyperventilaatiohengityksen ja hengityksen pidättämisen aikaansaama kontrolloitu stressireaktio ja rentoutuminen.

Buteyko hengitys

Buteyko hengitysharjoitukset perustuvat ukrainalaisen lääkärin Konstantin Buteykon 1950-luvulla kehittämään menetelmään hengitystiesairauksien hoitoon.

Pranayama

Pranayama viittaa (intialaisen) joogaperinteen hengitysharjoituksiin. Pranayamassa on monia erilaisia hengitysharjoituksia, kuten ujjaji-hengitys, bhastrika-hengitys ja kabalabhati-hengitys

Hengityksen pidättäminen

Monissa hengitysharjoituksissa hengitystä pidätetään joko keuhkot täynnä tai tyhjinä, lisäksi hengityksen pidätyksen aikana kehoa voidaan eri tavoin jännittää.