Olen ollut intohimoinen kamppailulajien harjoittelija aina siitä asti, kun aloitin teini-ikäisenä karaten harjoittelun vuonna 1979. Tämän yli neljänkymmenen vuoden aikana olen harjoitellut lukuisia kamppailulajeja, ollut monien taitavien (ja myös vähemmän taitavien opettajien) opissa sekä saanut harjoitella hyvin treenikavereiden kanssa. Olen myös ollut ammattimainen harjoittelija ja opettaja monia vuosia.

Vuosien saatossa suhteeni kamppailulajeihin on muuttunut useita kertoja. Teini-iässä syyt olivat erilaisia kuin kaksi-kolmekymppisenä ja taas nelikymppisenä syyt olivat muuttuneet. Nyt, reilusti yli viisikymppisenä ja monista vanhoista harjoitteluvammoista kärsivänä motivaationi on jälleen kerran erilainen. Ensinnäkin kamppailulajiharjoittelu on hyvin hauskaa ja luovaa toimintaa, toiseksi se on myös hyvä kunto- ja terveysharjoitus. Kamppailuharjoittelu, OIKEIN JA ÄLYKKÄÄSTI TEHTYNÄ, pitää terveenä ja “nuorena”. Kamppailuharjoittelu on loistavaa harjoittelua ikääntymistä vastaan, se on todella hyvä harjoitusmuoto fyysisesti, emotionaalisesti, sosiaalisesti sekä aivoterveyden kannalta. En tiedä mitään muuta harjoitusmuotoa, jossa aivot joutuvat työskentelemään niin lujasti kuin kampppailuharjoittelussa (tanssi saattaa päästä lähelle, mutta ei aivan yllä siihen). Kamppailuharjoittelussa joutuu jatkuvasti huomioimaan mm. oman kehon asentoa ja rakennetta, pitämään keho rentona mutta vahvana, mittaamaan jatkuvasti etäisyyttä vastustajaan, lukemaan vastustajan kehonliikettä sekä visuaalisesti että tuntoaistin kautta, sopeuttamaan omaa tekemistä, liikumista ja positiota suhteessa vastustajaan, lukemaan vastustaja aikomusta, peittää oma aikomus hämäämällä sekä tietysti koordinoida kehoa ja suorittaa monimutkaisia ja fyysisesti haastavia tekniikoita samanaikaisesti kun vastustaja yrittää estää aikeesi.

Ennen kaikkea, kamppailuharjoittelu on todella hauskaa oikeassa porukassa oikealla tavalla tehtynä. Tällä hetkellä minulla on pieni joukko oppilaita, joiden kanssa harjoittelemme kehittämääni Dynamis Martial Arts- systeemiä, joka pitää sisällään harjoitteita useista eri kamppailulajeista. Harjoittelemme kamppailulajeja terveyslähtöisesti hyvässä yhteishengessä siten, että loukkaantumisia (jotka muuten ovat hyvin yleisiä kamppailulaji harjoittelussa) ei tapahdu. Mottonamme on: kaikki lähtevät harjoituksista vähintäin yhtä terveenä kuin sinne tulivat.

Alla on lyhyt kuvaus kamppalulaji historiastani ja lajeista joita olen harjoitellut.

Karate ja kobudo 1979-1986

Aloitin kamppailulajien harjoittelun 1979 karatella ja kobudolla (karaten asetekniikat), joita harjoittelin aina vuoteen 1986 saakka. Tuohon aikaan Suomessa ei ollut kovin monta kampailulajia olemassa ja karate oli se “kova juttu”. Lisäksi 80-luvun alussa harjoittelin muutaman vuoden myös ju-jutsua, aikidoa, iaidoa sekä nyrkkeilyä ja escrimaa, joista lisää juttua tämän sivun lopussa.

Karate harjoituksissa käytimme myös (alkeellisia) suojavarustuksia
Sekä nyrkkeilyhanskoja
Karaten aseharjoituksia eli kobudoa.
Näytös kisahallissa joskun 80-luvulla

Japani 1985

Vuonna 1985 lähdin karaten kotimaahan Japaniin harjoittelemaan kolmeksi kuukaudeksi.

Kickboxing – potkunyrkkeily

Benny “The Jet” Jet Center Los Angeles 1986 – 1988

Karate harjoitteluni aikana olimme harjoituskavareideni kanssa ottaneet vaikutteita potkunyrkkeilystä ja nk. full contact karatesta. Olin aloittanut nyrkkeilyn harjoittelemisen vuonna 1982 Viipurin nyrkkeilijöissä ja karate harjoittelumme muistutti jo semi-contact potkunyrkkeilyä. Kun olin saanut karatessa mustan vyön halusin viedä harjoitteluani kovempaan suuntaan ja päätin toteuttaa nuoruuden unelmani ja muutin 1986 USA:han harjoittelemaan potkunyrkkeilyä legendaarisen Benny “The Jet”in salille Jet Centeriin Los Angelesiin.

Benny “The Jet” Urquidez. Hän on yksi eniten minuun vaikuttaneita kamppailulaji opettajia.

Benny oli sen ajan potkunyrkkeilyn supertähti ja nuoruuden idolini. Asuin L.A.:ssa ja harjoittelin Jet Centerillä kaksi vuotta 1986-1988. Jet Center oli tuohon aikaa potkunyrkkeilyn maailmanlaajuinen keskus, jonne sekä potkunyrkkeilyn että nyrkkeilyn ammattilaiset ja amatöörit tulivat. Lisäksi siellä harjoitteli ja vieraili lukuisia elokuva- ja tv-alan tähtiä. Sain oppia Jet Centerillä monelta potkunyrkkeilyn ammattilaiselta ja maailmanmestarilta: Benny Urquidez, Peter “Sugarfoot” Cunningham, Don “The Dragon” Wilson, Don Nakaya Nilsen, Rob kaman sekä Blinky Rodriques ja hänen vaimonsa (Bennyn sisar) Lilly Rodriquez. Lisäksi sain oppia raskaansarjan ammattinyrkkeilujältä Mike Hunterilta, joka oli parhaimmillaan rankattu 20 parhaan joukkon maailmassa. Unelmani oli ryhtyä potkunyrkkeily ammattilaiseksi, mutta harjoittelu oli kovaa ja sain useita pahoja urheiluvammoja. Lisäksi Suomessa saamani urheiluvammat uusiutuvat ja pahenivat ja niinpä ammatilaisura ei koskaan toteutunut, mistä olen tänä päivänä kiitollinen. Jet Centeristä saamani opit ja kokemukset ovat kuitenkin aina mukanani.

Benny The Jet toiminnassa
Peter #The Sugarfoot” Cunningham
Peterin showmiehen persoonallisuus tulee tässä videossa hyvin esille
Peter oli paras ystäväni Jet Centerillä, ja olimme myös kämppäkavereita jonkin aikaa.
Don Nakaya Nilsen vasemmalla, Peter Cunningham oikealla
Rob Kaman, “The Dutchman”. Hän oli kuuluisa kovista potkuistaan, jonka sain myös itse huomata. Kun kevyessä sparrissa torjuin hänen potkujaan käsilläni, tuntui siltä, että käteni voisivat napsahtaa poikki kuin tulitikut mikäli hän potkaisisi täydellä voimalla.

Don “The Dragon” Wilson

Valitettavasti minulla ei ole yhtään valokuvaa Don Wilsonista (aikana ennen kännyköitä kamera ei ollut aina mukana). Don harjoitteli usein Jet Centerillä, vaikka matkusteli ympäri maailmaa. Donin erikoisuus ottelijana oli erinomainen etujalankäyttö potkuihin, jonka hän oli oppinut Bill “The Superfoot” Wallasilta. Don oli hyvin mukava kaveri, jolla oli aina aikaa neuvoa kaukaa tullutta amatööriä.

Filippiiniläiset kamppailulajit escrima ja kali 1980-2000, 2018-

Aloitin escriman harjoittelun vuonna 1980, kun laji ensimmäistä kertaa rantautui Suomeen brittiläisen opettajan Jay Dobrin käydessä ensi kertaa Suomessa. Meitä harjoittelijoita oli vain kourallinen, alle kymmenen aktiivista harjoittelijaa. Saimme oppia kerran vuodessa kun Jay kävi meitä opettamassa. Sitten koko seuraavan vuoden ajan harjoittelimme niitä tekniikoita, joita Jay oli meille opettanut. Tämä olisi nykyään internetin aikakautena täysin mahdotonta. Opimme vain pienen määrän tekniikoita, mutta jauhettuamme niitä kokonaisen vuoden ajan, osasimme ne todella hyvin. Tällainen harjoittelutapa, jossa pientä määrää ydintekniikoita nk. “yliopitaan”, on itse asiassa hyvin perinteinen harjoittelumetodi, joka löytyy kaikista kamppailukulttuurista.

Vuonna 1985 amerikkalainen kali/jeet kune do/silat opettaja Cass Magda tuli ensi visiitille Suomeen. Hän oli Dan Inosanton oppilas ja hänen vuotuisten seminaariensa kauttaan Suomeen levisi Inosanto kali, jeet kune do sekä silat. Dan Inosanto on kuuluista kamppailulajiopettaja, jonka on vaikuttanut voimakkaasti monien lajien, kuten Bruce Leen Jeet Kune Do:n, kalin ja silatin leviämiseen. Myös Inosanto itse kävi Suomessa samoin kuin monet muutkin tähän klaaniin liittyvät opettajat kuten Larry Harsell, Erik Paulson, Tim Tackett sekä wing chun opettaja Nino Bernardo ja pentjak silat guru Paul De Thouares. Inosanton ja hänen oppilaidensa vaikutus harjoitteluumme oli hyvin suuri ja tyylimme vaihtui nk. Inosanto blendiksi. Aloimme myös kutsua harjoittelemaamme lajia kaliksi.

Cass Magdalta oppia saamassa Suomessa
Asuessani USA:ssa 1986-1988 kävin silloin tällöin myös Magdan koululla L.A:ssa.
Dan inosanto ja Cass Magda
Larry Hartsell Ja Erik Paulson.

Hassuja yhteensattumia: olin tutustunut Erik Paulsoniin alunperin asuessani USA:ssa 80-luvulla, sillä hän oli hyvän ystäväni silloinen kämppäkaveri. Tuohon aikaan Erik oli vasta hiljattain aloittanut Inosanton ja kumppaneiden luona kalin/JKD:n harjoittelun. Alunperin hän harjoitteli tae kwon do:ta ja kun tapasin hänet, hän oli vielä pystyottelija. Olin hyvin hämmästynyt, kun tapasin hänet 90-luvun alussa Suomessa, jonne hän oli tullut Larry Harsellin kanssa vetämään seminaaria. Erik oli tänä aikana täysin muuttanut kamppailutyyliään ja nyt hän oli todella hyvä shootfighting/combat submission wrestling-ekspertti ja hän otteli ammattilaisena shooto-vapaaotteluita Japanissa. Nykyään hän on eräs maailman tunnetuimmista vapaaottelu valmentajista.

90-luvun alussa tapasin ensimmäistä kertaa myös englantilaisen kali/JKD opettajan Bob Breenin. Bob teki minuun suuren vaikutuksen ja lähdinkin pian hänen luokseen Lontooseen harjoittelemaan. Bobin vaikutuksesta oma harjoitteluni, varsinkin Kali, muuttui suoraviivaisemmaksi. Bob on taidokas opettaja ja suuremmoinen persoona, hän on helposti lähestyttävä ja hyvin kannustava opettaja. Viime vuosina hän on kehittänyt ja levittänyt omaa 4D-kamppailutyyliään.

Bob Breenin luona Lontoossa häen vanhalla salillaan 90-luvulla

Tapasin myös silat-mestarin Paul De Thouarsin, joka oli mm. Dan Inosanton ja Cass Magdan pentjak silat opettaja. Pentjak silat on eksoottinen indonesialainen kamppailulaji.

Silat mestari Paul De Thouars

Koko 90-luvun opetin kalia ja potkunyrkkeilyä eri seuroissa pääkaupunkiseudulla sekä vedin seminaareja ympäri Suomea.
Kali näytös vuodelta 1995

Tein päätöksen lopettaa kali-harjoittelun vuonna 2000. Lopettamiseen oli kaksi syytä: ensinnäkin olin päättänyt sitoutua yiquan-harjoitteluun ja siihen paneutuminen vein kaiken aikani ja voimani. Toiseksi tunsin, että oma kehitykseni Kalissa oli pysähtynyt ja junnasin paikallani. Olen kuitenkin taas muutaman vuoden ajan harjoitellut filippiiniläisiä kamppailulajeja. Löysin niihin uuden innostuksen ja näkökulman HEMA:n kautta.

HEMA (Historical European Martial Arts)

Olin ollut kiinnostunut HEMA:sta jo muutaman vuoden kun 2015 löysin sopivan seuran ja liityin EHMS:ään. Tuohon aikaan siellä harjoiteltiin kahta lajia: saksalaista pitkämiekkaa sekä bolgnelaista miekkailua ja aloitin molempien harjoittelun. Pidin molemmista lajeista, mutta huomasin pian, että bolognelaisella miekkailulla oli paljon yhteyksiä harjoittelemaani kaliin. Pääsin myös harjoittelemaan yksityisesti bolognelaisen miekkailun pääopettajan Ilkka Hartikaisen kanssa. Teimme diilin, jonka olen tehnyt monesti aikaisemmin eri lajien opettajien kanssa: hän opetti minulle bolognelaista miekkailu ja minä hänellä kalia.

Bolognese miekkailun harjoittelua Ilkka Hartikaisen johdolla

Harjoittelin EHMS:ssä pari vuotta ja löysin HEMAsta monia elementtejä, jotka olivat puuttuneet omasta kali-harjoittelustani. Nyt pyrin yhdistämään niitä omaan kali-harjoitteluuni.

Vapaaottelu – Mixed Martial Arts

Harjoittelin kolme vuotta vapaaottelua ennen kuin lajilla varsinaisesti oli edes nimi tai laji oli rantautunut laajemmin Suomeen. 90-luvun puolessa välissä ensimmäisen UFC:n innoittamana Jarmo Haimakainen keräsi ympärilleen pienen joukon eri kamppailulajien harjoittelijoita, jotka alkoivat tutkia ottelutapaa, josta myöhemmin muovaantui vapaaottelu. Erityisesti he tutkivat mattokamppailua, joka oli siihen aikaan vielä lähes tuntematonta. Minäkin liityin mukaan tähän joukkoon. Minulla oli kyllä paljon kokemusta pystyottelusta, mutta olin täysi noviisi mattokamppailun suhteen. Pyörin kuitenkin porukan mukana kolmisen vuotta, kunnes huomasin, että vanhojen urheiluvammojeni johdosta tällainen harjoittelu on viisainta lopettaa. Haimakainen voitti myöhemmin pohjoismaiden vapaaottelumestaruuden Finn Fightin vuonna 1998.

Jarmo Haimakainen neuvoo jalkalukon saloja

Yiquan 1998 –

Vaikka opetan yiquania meditatiivisena terveysliikuntana, yiquan on myös kamppailulaji. Yiquanin kuvaileminen kamppailulajina on kuitenkin hankalaa. Mielestäni yiquan kamppailulajina antaa kaikkein eniten sellaisille henkilöille, jotka ovat aikaisemmin harjoitelleet jotain muuta kamppailulajia pitkään, ainakin kymmenen vuotta. Silloin yiquan voi antaa sellaista mentaalista ja kehollista voimaa, rakennetta ja elävyyttä, mitä useimmissa lajeissa ei tietoisesti harjoitella, eikä niissä ole olemassa progressiivista harjoitusmenetelmää näiden ominaisuuksien kehittämiseksi. Yiquan nimittäin kehittää koko kehon koordinoitua yhtenäisvoimaa ja kykyä saada tämä koko kehon voima räjähtävän nopeaan liikkeeseen. Tällainen kehollinen kyky on hyödyllinen kamppailulajeissa laijsta riippumatta. Yiquan voimistaa hermostollista signalointia, hermoittaa ja optimoi kehon liikkeitä ja luo kehoon yhtenäisen kinesteettisen ketjun. Se ikään kuin “turbobuustaa” kehon toimintaa. Tämän lisäksi yiquanissa on muutama kamppailullinen elementti, jotka ovat vielä suureksi osaksi tuntemattomia tai ainkin huonosti tunnettuja kamppailulajin maailmassa. Yksi tällainen on kyky tuottaa voimaa hyvin lyhyeltä etäisyydeltä esimerkiksi lyöntiin. Bruce Lee teki tunnetuksi kolmen tuuman ja yhden tuuman lyönnin. Kyse on samankaltaisesta asiasta, joskin yiquanissa se tehdään eri tavalla kuin mitä Bruce Lee sen teki.

Yiqunin harjoittelumetodit, kuten seisomisharjoittelu, ovat outoja eivätkä ne aukea ulkopuolisille. Vanhan sanonnan mukaan seisomisharjoittelua täytyy tehdä sata päivää ennen kuin alkaa ymmärtää mistä on kysymys. Sadan harjoittelupäivän jälkeen vaikutuksen kokee omassa kehossaan, joten asiasta ei ole enää epäselvyyttä. Itse huomsin tämä ilmiön, kun olin harjoitellut yiquania säännöllisesti useamman kuukauden. Sparrissa treenikaverini ihmettelivät, mitä olen oikein tehnyt, kun minua oli vaikeampi viedä alas kuin aikaisemmin. Kun kehon rakenne lujittuu ja juurtuu, on myös vastustajan hankalampaa rikkoa tasapainosi. Huomasin myös, että sparratessa aika ikäänkuin hidastui, vastustajan hyökkäykset näyttivät hitailta ja liikkeet “sähköttäviltä”. Kun hermoston kognitiivinen toiminta nopeutuu, myös aistit terevöityvät.